Tässä kaikille jakoon eräs helppo saippuaresepti:
Sulata kattilassa 250g kookosrasvaa (se hopeainen paketti kaupassa) ja kun se on sulanut, laita sekaan 500g oliiviöljyä. Sillä välin kun tämä seos jäähtyy, sekoita noin 2.5-3 desiin KYLMÄÄ vettä 106g lipeää varovasti sekoittaen vispilällä (metallikulho on minusta paras tässä, mieluiten vielä altaassa niin että siellä on kylmää vettä kulhon ympärillä). Varo ettet hengitä höyryjä ja varo roiskuttamasta.
Kun lipeä on sulanut veteen, voit antaa tämänkin seoksen jäähtyä ihan rauhassa hetken aikaa. Sitten nosta kulho varovasti rasva-öljyseoksen luo ja valuta varovasti sekaan, sekoittele vispilällä ensin ja sitten surauttele sauvasekoittimella kunnes seos alkaa olla hieman paksumpaa, kiisselimäistä. Tässä vaiheessa voit lisätä vähän tuoksuja tai värejä, mutta selvitä ensin miten käyttäytyvät taikinassa (jotkut tuoksut aiheuttavat ongelmia).
Sekoita tuoksut, mausteet ja värit vielä muutamalla surautuksella ja testaa että taikina on tarpeeksi paksua nostamalla välillä sauvasekoitin pois ja heiluttelemalla sitä taikinan päällä. Jos roiskeista jää pintaan kuvoita ja koko seos on vähän vaniljavanukasta muistuttavaa, se on valmista muottiin. Muotiksi käyvät maitopurkit, jogurttipurkit, silikonivuoat, rasiat ja lootat. Kaada muotteihin ja aseta turvalliseen paikkaan lepäämään, voit peittää vaikka pyyhkeellä. Anna levätä vähintään vuorokausi, ota muotista ja paloittele. Tässä vaiheessa yleensä itse otan pienen palan ja testaan pesussa vaahtoavuuden, koostumuksen ja tuntuman. Nosta leikatut palat jonnekin ilmavaan paikkaan, suojaan auringonvalolta ja anna kypsyä noin 1 kk. Siinäpä se
Tällaisessa voisi käyttää tuoksuna vaikkapa 3-8 tippaa eteeristä öljyä (eucalpytys, piparminttu, kardemumma...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti